Hyppää sisältöön
MAINOSTAJALLE / KOHDERYHMÄT JA MEDIAT / Teemanumerot ja -liitteet

MT Teemanumerot ja -liitteet

Julkaisemme vuosittain useita maaseutuammattilaisia ja -asujia kiinnostavia teemanumeroita sekä liitteitä esimerkiksi messujen ja tapahtumien ympäriltä.

MT Jättinumero

Koko Suomen mittakaavassa ainutlaatuinen Maaseudun Tulevaisuuden MT Jättinumero ilmestyy tänä vuonna marraskuun lopulla, tarkemmin 23.11. Jättimäisen lehdestä tekee sen painava sisältö sekä huikea painosmäärä. MT Jättinumeron teemoina on tänä vuonna huoltovarmuus ja omavaraisuus, ja teemaa käsitellään useista koko Suomea kiinnostavista näkökulmista. Mukana reilusti myös metsäasiaa. Lisäksi lehdestä löytyy ajankohtaisia henkilöhaastatteluja ja totta kai merkittäviä mainospaikkoja.

Ole mukana Suomen suurimassa jakelussa omalla ilmoituksellasi!

MT.FI avoinna MT Jättinumeron ilmestymispäivinä 23.-24.11.

Verkkopalvelu MT.FI on avoinna kaikille kävijöille ke 23. – to 24.11. ilman luku- tai määrärajoitteita. Sivuillamme vierailee viikoittain noin 450 000 kävijää, ja sessioita eli vierailuja kertyy samassa ajassa 600 000 – 800 000. Mainoksesi näkyy siis luotettavassa ympäristössä sitoutuneelle yleisölle.

Monikanavaiset ratkaisut MT Jättinumerossa

MT Printti

  • Printtilehden painosmäärä on lähes 400 000 kpl.
  • Printin kokosivu kattaa myös näköislehden.

MT Digi

  • Näytöt 60 000 kpl seuraavan lehden ilmestymiseen asti (ma-ti, ke-to, pe-su).
  • Mainos näkyy osastojen etusivulla sekä artikkeleissa ”MAINOS”-merkein eroteltuna kaikilla päätelaitteilla.
  • MT.FI -digimainoksen koko 620 x 891 px.
  • Pidätämme oikeuden jatkaa diginäkyvyyttä kampanjan päättymisen jälkeen.

 

Mediamyyntimme auttaa räätälöimään juuri sinun mainoksellesi sopivan kokonaisuuden. Ota yhteyttä mediamyyjääsi tai lähetä meille viesti yhteydenottolomakkeella.

Koko sivu 8 x 510 mm
Hinta 23 400 € + alv

Tabloid-koko 5 x 365 mm
Hinta 11 500 € + alv

Näkyvyys kaikilla päätelaitteilla

❗ MT Jättinumero ilmestyy 23.11.2022. Varaa oma paikkasi viimeistään 14.11., aineistojen toimitus viimeistään 18.11. osoitteisiin ilmoitus@mt.fi ja / tai verkkoaineistot@viestimedia.fi.